Kun lapsi alkaa yhtäkkiä heräillä tiheämpään – tässäkö sitä taas mennään?

Aug 12, 2024

Kun lapsi alkaa heräillä tiheämpään, usein mielessä saattaa alkaa pyöriä ajatus: "Tässä sitä taas mennään." Onko tämä taas se hetki, kun hyväksi muuttunut unirytmi alkaa hajota ja huonosti nukutut yöt palaavat arkeen?

 

Meidän perheessämme tämä oli todellisuutta kuopuksen ensimmäisten kuukausien aikana. Vauvan unet paranivat huomattavasti noin kahdeksan kuukauden iässä, kun saimme allergiat kuriin. Siihen asti normaali yö tarkoitti heräilyä 3-5 kertaa – joka ikinen yö. Kun unet viimein helpottivat, meni aikaa ennen kuin uskalsin luottaa siihen, että meillä oikeasti nukutaan paremmin yöllä. Jokainen ylimääräinen herääminen sai sydämeni pamppailemaan ja ajattelemaan: "Tästäkö se nyt taas alkaa?"

 

 

Pitkään uskoin, että nämä paremmat unet olivat vain ohimenevä vaihe. Ajattelin, että pian ollaan taas lähtöpisteessä, jossa korttitalo romahtaa ja heräilyt jatkuvat. Pelko siitä, että kaikki saavutettu paraneminen katoaisi, oli todellista.

 

Vähitellen opin kuitenkin saamaan itseni kiinni näistä ajatuksista. Pysähdyin ja muistutin itseäni, että allergiat ovat nyt hoidossa, ja meidän lapsi osaa nukahtaa ja nukkua hyvin. Aloin nähdä, että uusi normaalimme oli muodostumassa: 1-2 heräilyn yöt, ja olimme selvästi matkalla kohti vielä ehjempiä yöunia.

 

Tämä uusi normaali ei kaadu niin helposti. On tärkeää ymmärtää, että vaiheita tulee ja menee. On täysin normaalia, että lapsi herää välillä useammin yöllä, mutta nämä ovat vain ohimeneviä vaiheita. Ne eivät määrittele uutta normaalia, vaan niistä selvitään, ja pian sen jälkeen palataan takaisin tasapainoon – eikä se edes ole kamalan vaikeaa.

 

Matka kohti luottamusta oli kuitenkin aikaa vievä prosessi. Opin kääntämään epäilevät ja negatiiviset ajatukset kohti luottamusta ja positiivisuutta. Meidän perheemme uudet, paremmat yöunet eivät enää tuntuneet niin haurailta ja väliaikaisilta, vaan sellaiselta, johon voi todella luottaa.

 

Onko sinun hankala luottaa hyviin uniin?

 

Monet vanhemmat voivat samaistua tähän pelkoon, että jokainen lapsen yöllinen herääminen voisi merkitä paluuta huonompaan unirytmiin. On kuitenkin tärkeää muistaa, että vaiheita tulee ja menee, ja että hyvä unirytmi voi palata nopeammin kuin arvaatkaan. Luottamus siihen, että unet voivat pysyä hyvinä, voi olla avain omaan mielenrauhaan ja parempiin öihin koko perheelle.

 

 

Uninen siili Oy

[email protected]